Moi, mä oon Lili!
Olen vantaalainen valokuvaaja, mutta ennen kaikkea koiraäiti, sisko, tytär, täti, kummitäti, tyttöystävä ja ystävä. Kaikki nämä roolit tekevät minusta sen, kuka olen - ja siksi rakastan tallentaa elämän aitoja hetkiä.
Kasvoin kolmen veljen pikkusiskona, jonka ansiosta opin nopeasti etsimään omia kiinnostuksenkohteita jo nuoresta iästä lähtien. Valokuvaus löytyi harrastukseksi jo alakouluikäisenä. Myöhemmin hoitokoirien kuvaaminen vaihtui ihmisten kuvaamiseen ja harrastus muuttui työksi. Pikkuhiljaa huomasin, että rakastuin paitsi hetkien ikuistamiseen, myös siihen miten sain ihmiset tuntemaan ja rohkaistumaan kuvatessani heitä.
Olen toiminut yrittäjänä jo vuodesta 2019 ja edelleen olen äärimmäisen kiitollinen, että saan kutsua omaa intohimoani työkseni.
Kuva: Nelli Ödman
Uskon valokuvien voimaan. Uskon, että jokainen ansaitsee tuntea olevansa kaunis, itsevarma, peloton ja vapaa. Siksi jokainen valokuvaus suunnitellaan yksilöllisesti vastaamaan tarpeitasi parhaalla mahdollisella tavalla.
Kameran edessä seisominen ei välttämättä ole maailman luontevin tilanne. Päinvastoin, monet jopa jännittävät valokuvattavana olemista kiusallisen tunteen pelossa. Mun tavoite on rikkoa tätä stereotypiaa. Päivä päivältä ja kuvaus kuvaukselta on vahvistunut tunne siitä, että tehtäväni on paitsi kauniiden kuvien ottaminen, mutta myös turvallisen tilan luominen. Sellaisen tilan, jossa sinulla on mahdollisuus rentoutua sekä tuntea olosi itsevarmaksi ja ennen kaikkea; nähdyksi.
“Don’t ask what the world needs, ask what makes you come alive. Because what the world needs most, is more people who come alive.”
KIND WORDS